Villi

Yöelämä taikoo pois arkisen stressin

Kaupungin yöhön juhlimaan lähteminen yhdistetään usein erityisesti nuoruuden villeihin ja vapaisiin vuosiin, mutta moni nauttii pikkutuntien juhlatunnelmasta säännöllisesti vielä myöhemmälläkin iällä. Jotkut yökerhot suuntaavat palvelujaan nimenomaan varttuneemmalle bilekansalle, ja etenkin karaoken ja karaokebaarien suosio on vahva ja pysyvä kaikkien ikäryhmien keskuudessa. Omien suosikkibiisien tulkitsemiseen uppoutuminen ja esiintymisjännityksen selättäminen ovatkin mitä parasta rentoutusta, ja takuuvarma keino päästä irti kiireisestä arjesta.

Lisäksi yöelämän tähtiä ovat näinä päivinä erilaiset casinopöydät, joiden arvostus on noussut kohisten sieltä baarin nurkasta aina ihan keskeisille paikoille yökerhoissa ja iltaravintoloissa. blackjackit ja muut ovatkin mainiota viihdettä illanvieton oheen.Sehän onkin nykyään kivaa, että ei tarvitse lähteä Las Vegasiin eikä edes RAY:n casinolle, kun voi vain mennä omaan suosikkiyökerhoonsa ja saada sieltä kiksit pelipöydän äärellä. Voi olla oman elämänsä James Bond, napata Martinin ja tytön – tai pojan – kainaloon, ottaa muutaman erän sen baarin pahiksen kanssa blackjackissa ja sitten vain painua voitolla yöhön.
Toki myös tuo edellä mainittu karaoke on hyvä valinta hurmata kanssaihmisiä, jos pelionni ei ole se, joka kulkee automaattisesti mukanasi minne tahansa menetkin. Kukapa ei kunnon kultakurkusta hullaantuisi? Kaikkihan me olemme kultakurkkuja, ainakin omissa suihkuissamme, jos ei muuten. Kunhan ei kysytä naapureiden tai puolison mielipidettä. Ja karaoke on mukava harrastus muutenkin, vaikka ei olisikaan iskumielessä liikenteessä. Ihan vain kaveriporukalla ja harrastusmielessä on mukava käydä kajauttamassa se suosikkibiisi ja ottaa samalla yleisö tiukkaan rutistukseen.

Sellaista sen hyvän yöelämän tulisi ollakin; hauskuutta, jännitystä ja vähän sellaista seksuaalista säpinää, jopa erotiikkaa. Näillä mausteilla saa mukavan illan Club Villissä tai oikeastaan missä tahansa baarissa kautta armaan maapallomme. Sellainen se on ihmisluonne. Ja välillä on sitten hyvä ottaa myös vähän ruokaa ja vettä, ettei mene överiksi, eikö?

Mitä kaikkea yöelämässä voikaan tapahtua, millaisia vinkkejä aloittelevan karaokelaulajan kannattaa muistaa ja minkälaiset palvelut vetävät asiakkaita baaritiskeille ja tanssilattioille juuri tällä hetkellä? Tervetuloa mukaan lukemaan mielenkiintoisista, karaokeen ja yökerhomaailmaan liittyvistä aiheista, ja suunnittelemaan jo seuraavaa, yllättäviä tapahtumia ja hauskanpitoa täynnä olevaa ravintolailtaa!


Yöelämä on tapa rentoutua

29 Jul 2021

Yöelämä ei ole vain villi ilta baareissa ja siitä sitten taksilla kotiin. Yöelämä parhaiden ystävien on todella terapeuttista auttaa unohtamaan arjen stressin. Ja vaikka meno olisikin villiä, on silti tärkeää päästä irrottelemaan ja purkamaan ylimääräistä energiaa. Yöelämää ajatellen Suomessakin on alettu ottamaan mallia hieman maailmalta.

Opettele uusimmat muotitanssit klubille!

18 Oct 2019

Lambada, macarena ja tiputanssi ovat semmoisia tansseja, joista kaikki tiesivät. Kaikki eivät välttämättä niitä osanneet, mutta ne olivat kaikkien tietoisuudessa. Nykyään trendit ovat vaikeaselkoisempia muun muassa siksi, että media on nykyään niin hajanaista. Siispä opit flossaukseen, twerkkaukseen ja shuffleen tarvitsee vain löytää käyttämällä ahkerasti somea ja katselemalla musiikkivideoita.

Trendijuomat - suolakurkkua drinkkiin

27 Sep 2019

Martinilasillista koristava oliivi on varmasti kaikille tuttu juttu, mutta entäs suolakurkku drinkissä? Suolakurkut ovat perinteinen huikopala ainakin Venäjällä vodkan kera nautittuna, mutta miten suolakurkku sopii drinkissä sekaan murskattuna? Aivan ensimmäisenä se ei tule monelle mieleen, mutta olisiko myrttiroskasta uudeksi trendijuomaksi? Sisältäähän kuuluisa Bloody Marykin selleriä ja tabascoa tomaattimehun ohella.